Tuotamme hyvää mieltä.

 

Tuotannossamme korostuvat kotimaisuus, omavaraisuus ja ekologisuus. Valmistamme vastuullista ruokaa, jota voi poimia ostoskoriin hyvillä mielin.

Tuoretta läheltä - herkullista ruokaa kotimaisista kasviksista

Isokaski tuotteet

Kotimaista omavaraisesti

Käytämme lähes pelkästään kotimaisia raaka-aineita, joista suurin osa tulee omalta tilaltamme. Käsittelemme raaka-aineet omassa tuotantolaitoksessamme. Tuotantolaitoksen energianlähteenä käytetään aurinkovoimaa, ja käyttövedet saadaan omasta porakaivosta. Kun raaka-aineiden käsittelyssäkin tuotetaan mahdollisimman vähän hävikkiä, voimme todeta olevamme vastuullinen yritys, jonka tuotteita voi ostaa hyvillä mielin.

 

 

Hyvää myös suurkeittiöissä

Kuluttajamyynnin lisäksi olemme valmistaneet käyttövalmiita kasvistuotteita myös suurkeittiöiden tarpeisiin jo pitkään. Tukkupakatut raasteet, suikaleet ja kuutiot tarjoavat laadukkaat ja maistuvat raaka-aineet suurten joukkojen ruokkimiseen.

 

 

Kestävästi kehittyvä

Kehitämme toimintaamme ja tuotteitamme jatkuvasti, jotta voimme jatkossakin tarjota suomalaisille puhdasta, hävikitöntä lähiruokaa – entistäkin omavaraisemmin.