Isokaski

Perheyritys paremman arjen puolesta

 

Isokasken tarina alkaa Honkajoelta, tilalta, jonka historia ulottuu vuosisatojen taakse. Tänä päivänä Isokaskella tuotetaan kotimaisia käyttövalmiita kasviksia jo kolmen sukupolven voimin.

Tuoretta läheltä - herkullista ruokaa kotimaisista kasviksista

Isokasken perheen tarina


Honkajoella, Pohjois-Satakunnassa, on Isokasken perheviljelmä. Tilalla, jolla on viljelty jo usean sukupolven ajan, alkoivat Erkki ja Aino Isokaski 70-luvulla viljellä porkkanaa ja lanttua. Alusta asti he halusivat kuitenkin tehdä enemmän: he halusivat helpottaa suomalaisen perheen arkea. Niin syntyi ajatus valmiiksi pakatuista keittojuureksista, jotka kiireinen kokkaaja voisi heittää sellaisenaan suoraan kattilaan – tuoreudesta tinkimättä.

 

Nyt Isokaskella kasvatetaan avomaajuureksia jo kolmen sukupolven voimin, ja arkea helpottavia tuotteita on keitto- ja uunijuureksista punajuurisuikaleisiin.  

 

Isokaski Oy palkittiin Satakunnan vuoden yrittäjäperheenä 2021.

Yrittäjät - Yrittäjän aika -gaala - palkitut

 

Modernisti omavarainen

Tuotteiden jalostuksessa käytetään omaa, puhdasta porakaivovettä. Suuri osa laitteiden energiasta saadaan auringosta. Siis vanhan ajan omavaraisuutta avustettuna uuden ajan teknologialla.


Auringon maukkaaksi kypsyttämät porkkana, lanttu, nauris ja palsternakka nostetaan omasta maasta ja viedään Isokasken omalle vihannestehtaalle. Siellä ne käsitellään ja pakataan valmiiksi niin, että pois heitettävää syntyy mahdollisimman vähän. Auringon energialla, tietenkin. 

 

Aina tuoretta. Aina puhdasta.

Sekin, mikä ei tule omasta maasta – kuten Keittojuuresten purjo – tulee tarkkaan valikoiduilta kumppanitiloiltamme. Näin takaamme, että Isokasken etiketin alle pakataan vain tuoretta ja puhdasta kasvista. Isokasken kasviksista kokatessasi tingit vain kokkaamiseen kuluvasta ajasta, et koskaan hyvästä mausta.